CHAPTER ONE

Oon aina vihannut ekan postauksen kirjottamista. Siis oikeesti aina. Jotenki musta tuntuis tosi turhalta kertoa ns. "ekassa postauksessa" näitä mielenräjäyttäviä faktoja musta, sillä eihän niitä kuitenkaan lue kuin ne muutama tänne näin blogin kirjottelun alkuvaiheessa eksyvä tyyppi. Täysin turhaa shaibaa siis, mutta toisaalta eihän oo luontevaa alkaa ilman mitään introja tosta noin vaan kertoilla päivän kuulumisia tai muutakaan hömppää. Blogin pitää alkaa jostain mutta mulla ei taida vieläkään olla selvillä mistä se alkaa. 

   Mulle blogin kirjoittaminen on aina ollut sellasta jotenkin ihan ylipinnallista ja sellaista, että siitä on puuttunut jotain. En oo kirjottanut tekstejä minuna itsenäni, vaan ruudun tällä puolella on häärännyt joku minä vol.2. En oo koskaan uskaltanut olla oma itseni, ja ehkä se on jotenki heijastunut mun blogiinkin, en tiedä. Toisaalta sanotaanhan että bloggaajan tärkein sääntö on se, että on erikseen "blogiminä" ja "oikea minä." Ehkä mä kuiteskin haluisin antaa sellasen oikeemman/aidomman kuvan itestäni enkä vain pitäytyä siinä pinnallisessa edustuspuolessa.

   Haluun mun blogista fiilistelyblogin, sellasen hyvän mielen pakkauksen. Ehkä jopa mukan mahtuu myös sitä "lifestylee", joka niin hyvin myy, saa nyt nähdä. On kulunut sen verran paljon aikaa mun aiemmista bloggailuista, (---okei, ei paria kuukautta enempää, mutta nää pari kuukautta on muuttaneet mua ihmisenä, paljon.) enkä oo vieläkään ihan varma, miten tää touhu lähtee tästä taas sujumaan. Toivottavasti kuiteskin jotkut kiinnostuis mun jutuista ja jäis katsomaan, mihin tää tästä vielä kehittyy! Mulla on avoin mieli ja usko siihen että tästä vois tulla vielä jotain, ja toivottavasti on teilläkin.

   Onko mun elämässä sitten jotain kiinnostavaa, kirjoittamisen arvoista? On, tietty. Kenen vain elämässä on jos vain on mielikuvitusta. Mä jäin lukiosta päästyäni vaille jatkokoulutuspaikkaa, mutta oon muutaman ylä-ja alamäen kautta päätynyt lähtemään au pairiksi tässä parin viikon sisällä, mun elämä siis muuttuu aikalailla verrattuna siihen, että oon tähän asti 19 vuotta asustellut vanhempien nurkissa ilman sen isompaa vastuuta itsestäni tai elämästäni. Nyt mun on kuiteskin aika tehdä jotain, nyt musta tulee oikeasti aikuinen.