Ekan elämän vika päivä, tää on jotain niin dramaattista ja deeppii, oon pakannut mun elämän sisällön kahteen matkalaukkuun ja on tehny mieli vaan itkee koko päivä että ei en haluu, isi onko pakko. Toisaalta oon onnellisempi kuin pitkään aikaan. Mä toteutan mun kymmenvuotisen unelman, pääsen asumaan stadiin. Oon nähnyt jo miljoona painajaista siitä että lennän mun työpaikasta ulos heti ekana päivänä ja että kaikki unohtaa mut täällä heti huomenna kun hyppään aamujunaan. En tiiä miks tää tuntuu musta niin oudolta, siis jäänhän mä kuitenkin ihan tänne kotisuomeen. Mutta kuitenkin, pelottaa.
Tää kesä on ollut ehkä paras ikinä, mä vannon. Yleensä oon viettänyt kesäloman vaan neljän seinän sisällä tekemässä en-yhtään-mitään, tänä kesänä oon ollut enemmän jossain ihan muualla kuin kotona. Oon itkenyt, nauranut, ryypännyt, rakastunut. Nyt mun puolen vuoden kesäloma on yhtäkkiä ohi, ja mikä oudointa, en oo menossa kouluun, vaan töihin. Asumaan ventovieraiden ihmisten luo. That's so weird.
Musta on vaan niin outoa, että tää pikkukaupunki josta en ennen tuntenut käytännössä ketään, on yhtäkkii täynnä ihania ihmisiä, joita mulla tulee vaan niin ikävä. Tiiän, että tuun itkemään vielä tänään kun nään teijät viimesen kerran, ja samalla itkulla jatketaan huomenna junamatkalla. Mutta ei se haittaa, te teitte mun kesästä parhaan ikinä, kiitos ihanat♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti